Ohran kasvu on ollut nopeaa kesäkuun alusta asti, ja etenkin viimeisen viikon aikana typenotto on nopeutunut merkittävästi. Ohrien lisälannoitus on nyt ajankohtaista.
RGT Planet -ohra on kylvetty 26. huhtikuuta 2019. Ohran kasvu on ollut nopeaa kesäkuun alusta asti. 3. kesäkuuta tehdyssä mittauksessa kaikki lannoitetut ruudut olivat vielä samassa kasvurytmissä, mutta viimeisen viikon aikana typenotto on nopeutunut merkittävästi. Nyt 60 kilon typpilannoituksen saanut koejäsen on jäänyt selvästi muista jälkeen. Näin pienellä typpimäärällä lannoitettujen ohrien lisälannoitus pitäisi olla jo tehty. Sata kiloa typpeä saanut ruutu on erottunut korkeamman lannoituksen saaneista koejäsenistä, joten myös sen lisälannoitus on nyt ajankohtaista.
Lisälannoituksen voi jakaa kahteen osaan: nyt tehty lisälannoitus nostaa satoa, kun taas valkuaistasoa voi nostaa lannoittamalla vasta tähkän tullessa esiin. Mallasohran lisälannoitus on turvallisinta ajoittaa lippulehtivaiheeseen.
Koelohkolta ei nollaruudusta ole vapautunut typpeä kasvin käyttöön viimeisten viikkojen aikana. Runsasmultaisilta mailta voi tulla typpeä kasvin käyttöön merkittäviä määriä, mikä on huomioitava mallasohran lisälannoitusta suunniteltaessa.
Sata kiloa YaraBela Suomensalpietaria on sopiva lisälannoitus rehevään kasvustoon.