Hevosheinän lannoitus ja laatutavoitteet

Heinä on hevosen perusrehua

Kaikkien eläinryhmien ruokinnan suunnittelun lähtökohtana on eläimen energian- ja ravintoaineiden tarve. Hevosheinä muodostaa merkittävän osan hevosen dieetistä. Hevonen saakin valtaosan tarvitsemistaan ravintoaineista heinästä. Siksi hevosheinän ravitsemuksellinen laatu, johon lannoituksella voidaan vaikuttaa, on tärkeää.

Hevosheinän tuotannossa pyritään tasaiseen laatuun, jotta hevosen ravintoaineiden saati ei muutu merkittävästi syötettäessä eri pelloilla tai eri vuosina tuotettua hevosheinää.

Hevonen syö heinää laitumella, kuivana heinänä ja säilöttynä heinänä (säilörehu). Valtaosa kevyttä työtä tekevän urheiluhevosen dieetistä koostuu hyvälaatuisesta heinästä (7 kg). Tämän lisäksi ruokintaan kuuluu esimerkiksi pari kiloa kauraa sekä hieman leseitä ja kivennäisiä. Tässä artikkelissa keskitytään hyvälaatuisen säilötyn hevosheinän tuotantoon ja erityisesti sen tasapainoiseen lannoitukseen.

Hevosheinän laatutavoitteet

Hevosheinän tavoitteellinen energia- ja raakavalkuaispitoisuus on alempi kuin esimerkiksi lypsylehmille tuotettu säilörehu. D-arvo eli orgaanisen aineen sulavuus kuvaa heinän energia-arvoa. Tavoitteellinen D-arvo on hevosheinälle 620-660 g/kg ka. Myös tavoitteellinen raakavalkuaispitoisuus on hevosheinälle märehtijöitä alhaisempi, 100-120 g/kg ka.

Rehun D-arvoon vaikutetaan sadonkorjuun ajoituksella ja raakavalkuaispitoisuuteen typpilannoituksen optimoinnilla sekä nurmiseoksen lajikoostumuksella. D-arvon alenemista voidaan ennustaa melko tarkasti etenkin ensimmäisessä sadossa lämpösummakertymän avulla. Esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen verkkosivuilla on avoimessa käytössä D-arvoennustelaskuri, joka auttaa oikean korjuuajankohdan määrittämisessä (http://www.karpe.fi/darvoennuste.php). Hevosheinäseoksen lajikoostumusta suunnitellessa tulee huomioida, että apiloiden ja sinimailasten raakavalkuaispitoisuus on huomattavasti korkeampi kuin nurmiheinillä ja apilanurmien raakavalkuaispitoisuus nousee helposti liian korkeaksi.

Nurmiheinien kivennäis- ja hivenaineiden pitoisuus nurmirehussa on alempi kuin kotieläinten tarve ja siksi myös hevosella käytetään ruokinnassa erilaisia kivennäis- ja hivenainelisiä. Tästä huolimatta hevosheinän tasalaatuisuus ja hyvä ruokinnallinen laatu myös kivennäis- ja hivenravinteiden osalta on tärkeää. Hyvä laatu helpottaa ruokinnan suunnittelua ja vähentää tarvetta ruokinnan uudelleensuunnitteluun eri nurmirehuerien välillä.

Hevosheinän keskimääräiset laatutavoitteet on esitetty alla olevassa taulukossa. Hevosen ravintoaineiden sekä kivennäis- ja hivenaineaineiden tarpeeseen vaikuttaa hevosen paino, aktiivisuus sekä tammoilla tiineys.

Hevosheinän hivenravinteiden pitoisuus ja hevosen terveys

Jokaisen eläimelle välttämättömän kivennäis- ja hivenaineen liian alhainen pitoisuus dieetissä aiheuttaa tyypilliset puutosoireet. Nurmiheinillämme esiintyy eniten alhaisia sinkin, mangaanin, kuparin ja seleenin pitoisuuksia, joiden seurauksena eläimillä voi esiintyä puutosoireita.

Sinkki on rakenneosana eri entsyymejä, jotka toimivat hevosen energia- ja valkuaisaineenvaihdunnassa sekä monissa muissa elintärkeissä reaktioissa. Sinkin puutteet näkyvät hevosella kuivana ja paksuuntuneena ihona, iho- ja limakalvovaurioina ja karvanlähtönä. Ensimmäisenä oireet näkyvät hännän juuressa, turvassa ja raajoissa. Puutoksen myötä myös ruokahalu heikkenee, samoin ravinnon hyväksikäyttökyky. Sinkin puutos heikentää myös kavioainesta.

Myös mangaani entsyymien rakenneosa monissa elintärkeissä aineenvaihdunnan reaktioissa hevosilla. Puutosoireet aiheuttavat häiriöitä luuston kehityksessä ja kasvun heikkenemistä sekä alentunutta hedelmällisyyttä.

Kupari on tärkeä erityisesti hevosen rautatasapainon ylläpidossa. Puutos aiheuttaa anemiaa ja kitukasvuisuutta, sillä raudan imeytyminen vaatii kuparia. Puutosoireina ovat myös luuston kasvuhäiriöt, jännevauriot, huono tiinehtyminen ja karvan välin haalistuminen. Puutos yleisesti alentaa hevosen vastustuskykyä ja altistaa siten tulehdussairauksille.

Suomen maaperässä on hyvin vähän seleeniä ja siksi ilman seleenilannoitusta tuotettu hevosheinä ei sisällä seleeniä. Seleenin puutos aiheuttaa lihasrappeumaa, lihasheikkouksia sekä sydänsairauksia. Lihasongelmat johtavat myös jäykkäliikkeisyyteen. Varsomisen yhteydessä on myös riskinä jälkeisten kiinni jääminen. Seleenin puutos alentaa myös vastustuskykyä ja altistaa myös erilaisille tulehduksille.

Hevosheinän kivennäis- ja hivenainekoostumukseen vaikuttaa maaperä ja lannoitus

Maaperän ravinteet ja lannoitteissa lisättyjen ravinteiden määrä määrittää hevosheinän kivennäis- ja hivenainekoostumuksen. Mikäli maaperässä ei ole tarjolla kasvin tarvitsemaa ravinnetta riittävästi, sadon määrä alenee ja ravinteen pitoisuus hevosheinässä alenee. Kun hevosheinäsato on suuri, laimenee erityisesti kivennäis- ja hivenainepitoisuus rehussa. Pääravinteiden (typpi, fosfori, kalium, rikki, magnesium) riittävyydestä huolehditaan YaraMila-lannoitteilla yhdistettynä haluttaessa karjanlannan tai muiden orgaanisten lannoitteiden kanssa. Hevosheinän riittävä hivenravinnepitoisuus varmistetaan käyttämällä kasvukauden aikana sopivaa YaraVita-lehtilannoitetta.

Hevosheinän tasapainoinen lannoitus – ei liikaa eikä liian vähän ravinteita

Lannoitustarve määräytyy maaperän sisältämien ravinteiden ja kasvin tarpeen mukaan. Hevosheinäsadon mukana poistuu vuosittain peltolohkolta runsaasti ravinteita, jotka tulee kestävän nurmiviljelyn periaatteiden mukaisesti palauttaa peltoon lannoituksella. Esimerkiksi 8000 kg kuiva-ainesadon mukana poistuu vuosittain yli 150 kg typpeä, 22 kg fosforia ja 200 kg kaliumia (rehun raakavalkuaispitoisuus 120 g/kg ka, fosfori 2,8 g/kg ka ja kalium 25 g/kg ka) sekä merkittäviä määriä myös muita pää- ja hivenravinteita. Sadon mukana poistuvien ravinteiden lisäksi nurmien laaja juuristo on sitonut itseensä melkein yhtä paljon ravinteita kuin maanpäällinen osa.

Mikäli palautamme peltoon vuosittain huomattavasti vähemmän ravinteita kuin sieltä poistuu, puhutaan ryöstöviljelystä, jossa maaperää köyhdytetään ravinteista. Maan kasvukunnon ylläpito auttaa maaperän ravinteiden hyödyntämisessä, mutta vuosittain poistuvat ravinnemäärät ovat niin suuria, että riski maaperän köyhdyttämiselle on suuri.

Liiallinen lannoitus tai jos lannoitteen ravinteet ovat väärään aikaan kasvin käytössä, puolestaan kerryttää maahan ravinteita. Esimerkiksi orgaanisten lannoitteiden ravinteet vapautuvat kasvin käyttöön maan mikrobitoiminnan seurauksena. Mikäli maa on kylmä tai kuiva, ei vapautumista tapahdu. Vapautuminen voi tapahtua kuitenkin väärään aikaan, jolloin kasvi ei pysty hyödyntämään ravinteita ja ne altistuvat huuhtoutumiselle. Samalla tapaa myös liika mineraalilannoitteiden käyttö lisää ravinteiden huuhtoutumisriskiä.

Tasapainoinen ja kasvin tarpeen mukainen lannoitus onkin paras tapa vähentää myös ravinteiden huuhtoutumisriskiä. Yaran lannoitteet ja lannoitusohjelmat on suunniteltu niin, että nurmikasvin ravinteiden hyödyntäminen sadonmuodostukseen on tehokasta. Yaran lannoitteissa eri ravinteiden suhteet sekä vapautuminen kasvin käyttöön on optimoitu kasvin tarpeen ja luontaisen kasvurytmin mukaan.